maanantaina, joulukuuta 27, 2004

Hiihtokauden avaus


Iltapäivän auringon viime säteiden valossa puolisoni ja minä lähdimme avaamaan hiihtokautta. Joulukuun 27. on lähes ennätysmyöhäinen ajankohta talven ensisuksimisille. Toiveikkaina varustauduimme kelinmukaisella pitovoiteella, mutta ensi yrittämällä yksi kierros kuntorataa sai riittää. Latua nimittäin ei ollut lainkaan, arvatenkin lumivaipan ohuuden vuoksi, ja vapaa tyyli pitovoidelluilla ylipitkillä suksilla oli räpiköimistä. Palasimme kotoa hakemaan vapaan tyylin hiihtimet, ja uusi yritys onnistui paremmin. Kunto on kyllä päässyt repsahtamaan sangen vähäliikuntaisen syksyn aikana. Pakkasta ei ollut kuin viitisen astetta, mutta keuhkot olivat vielä tottumattomat.

Tottumattomuuden vuoksi onnistuin räpiköimään lajinmukaisillakin varusteilla itseni kertaalleen kumoon ja juuri sille peffan puolelle, joka edellisviikonloppuisen verhoasennuksen jälkeen on vaihdellut sateenkaaren väristä toiseen. Tämäkin mukkaus teki kovasti kipeää.

Loppukesän aikana ovat rakentaneet asiallisen näköisen kalustovajan radan varteen. Kelkan perässä vedettävä latukone odotti siellä lumipeitteen vahvistumista. Vanajan Häme tuntuu jäävän jostain syystä paitsi lumisateista. Viikko sitten Tampereellakin oli arviolta 15 senttiä lunta, täällä vain pari.

Päivällisellä lopettelimme jouluruokia. Juhlallinen päivällinen arkimaanantain kyseessä ollen. Ennakkoarvailuista huolimatta possullakin oli joulupöytäämme asiaa, kokonaista 120 gramman kinkun muodossa. Viimeinen siivu forssalaista meni nyt. Muuten nautimme kasvikunnan tarjokkaista. Ruokavalion jouluinen epäterveellisyys tuli taattua marraskuiselta laivareissulta rantautettujen oluiden muodossa. Keskiaikaista tai vanhemman Vaasa-kauden meininkiä kalorimäärien jakautumisen suhteen elintarvikkeiden kesken, joten jos ei muuta hyvää, niin ainakin perinteet ovat olleet kunniassa. Vaikka pintahiivamenetelmällä kotoiset teollisuuslaitokset tuskin tuotteitaan käyttävät.

Huomenna alkaa taas arki, mutta linja-autolle tuskin tarvitsee kävellä asemalle saakka. Ammattikoululaisten joululoman jatkuessa ensi vuoden alkupäiviin istumapaikkoja pitäisi olla tarjolla lähimmälläkin pysäkillä.

Ei kommentteja: