sunnuntaina, lokakuuta 17, 2004

Nörttisunnuntai

Puolisollani oli jälleen työpäivä. Oma harmaa aamupäiväni sujui tiskaamisen, uunin siivouksen ja tietokoneilun merkeissä.


Reilut kaksi vuotta sitten hankitussa tietokoneessani äänikorttina on yksinkertainen SoundBlaster Audigy 2. Se on aivan kelpo kapistus moneen asiaan, mutta olen ennenkin kirjoittanut, että MIDI-käytössä siitä ei voi puhua samana päivänäkään vanhemman koneen ISA-väylään kytkettävän TurtleBeachin kanssa. Omaan minimaaliseen käyttööni tämä SB kelpaa oikein hyvin.


Tarvitsen äänikorttia melko harvoin. Tänään huomasin, että kortti on mykkä. Arvaan sen hiljentyneen Windows XP:n Service Pack 2 -päivityksen jälkeen. Windows kun ei tunnistanut yhtäkään äänilaitetta omakseen. Asia oli helppo korjata asentamalla äänikortin (tosin ennen Service Pack 2 -aikaa) päivitetyt ajurit uudelleen. Ajurien asennus korjasi toisenkin ongelman. Aikanaan äänikortin oheislevyillä toimitettu Cubasis-ohjelma ei ollut tähän päivään mennessä suostunut käynnistymään. Taitaa olla helppo arvata, että en ole ohjelmaa liiemmin tarvinnut. Ajuripäivityksen jälkeen sekin tuntuu toimivan.


Vanhasta koneesta puheen ollen. Mistähän saisi 3,3 voltin jännitteellä toimivan, Socket 7- kantaan sopivan ehjän ja ylikellottamattoman 200 MHz:n Intel Pentium -suorittimen ilman MMX-käskykantalaajennusta? Olisipa tietotekniikan harrastajillakin rompetoreja, kuten kovan tekniikan harrastajilla.

Ei kommentteja: