sunnuntaina, syyskuuta 26, 2004

Onhan näistä puhuttu; nyt on nähtykin


Puolisoni ja minä lähdimme kotiseutukävelylle iltapäivän aurinkoon. Yllä samanlaiset ulkoilupuvut :-). Ja kamera mukana, onneksi. Kävimme moottoritien varressa juomassa puoliksi pullollisen vissyä. Takaisin päin kuljimme vanhaa satamarataa seuraten. Aika on kulunut nopeasti. Tuota nyt aivan metsittynyttä rataa pitkin kuljetettiin kyläläisiä Vanajan rantaan juhannusjuhlille Veturimuseon Lättähatulla vielä vuonna 1996.

Hetken mielijohteesta käännyimme teollisuusalueelle vievälle tielle. Satamaradalta vanhalle Posti- ja telelaitoksen päävarastolle haarautuvan niinikään täysin metsittyneen teollisuusraiteen portti oli - no tuota - houkuttelevan näköinen. Ratalinjaa seuraten pääsi varastoalueelle. Tuskin tuolla liikkuminen kaikkien mielestä olisi ollut sopivaa, mutta eihän tässä pahanteossa oltu. Uteliaita vain. Pikku patikoinnin jälkeen raiteen päässä, yleisille teille näkymättömissä, oli katos, josta pilkisti oranssia. Postilaitos on aikanaan ollut Valtionrautateihin verrattava saarekkeensa, mutta tässä kylässä vielä eristetympi. Päävarasto, valtakunta kauppalassa, oli piikkilanka-aidoin muusta maailmasta erotettu toisin kuin yleensä avoimet rautatien alueet. Niinpä on asianharrastajainkin keskuudessa puhuttu milloin yhdestä, milloin kahdesta vanhasta postivaunusta päävarastolla. Ja viime vuosina pohdittu, vieläkö niitä siellä on.

Katoksessa vaunuja olikin kolme. P 9935 vuodelta 1871 (sic!) on melkoinen harvinaisuus. Peltikuorinen kaksiakselinen wanhan ajan waunu ei ollut häävissä kunnossa, mutta tuollaisenaankin (kuva alla) tarjosi tuulahduksen aivan toisenlaisesta maailmasta. Näytti siltä, että joskus kauan sitten vaunua olisi pidetty tilapäisenä majoituspaikkana ties kenen toimesta.



Kaksi muuta postivaunua olivat 1940-1950-lukujen puukorisia Po:ita (nrot 9811 ja 9826). Ne olivat ainakin ulkoisesti huomattavan siistejä.

Kaikkineen 1950-lukulaisen, nyt hyvin hiljaisen, teollisuusalueen katoksessa vallitsi aikakoneen tunnelma.

Omalta kohdaltani on tietenkin vain sekä henkistä, sosiaalista että ruumiillista laiskuutta, että aikaisemmin ei ole tullut selvitettyä kotikylässä sijaitsevaksi arvuuteltujen postivaunujen tilannetta. Nyt se tuli tehtyä ja hyväksi todettua.

Ennen kuin joku miettii, että noiden tulisi seistä yleisön nähtävinä parin kilometrin päässä nykyisestä sijainnistaan, niin vastaan, että ei pitäisi. Veturitallin tilat ovat lähes viimeistä metriä myöten täynnä, ja julkisella, täysin avoimella alueella ulkosalla tai mahdollisessa katoksessa seistessään aarteet olisivat huomattavasti alttiimpia ilkivallalle kuin nyt.

vaunut.org-palvelussa Katajiston Jussi kertoo kuvanneensa saman vaunun toukokuussa 1969, kun se museovaununa oli vielä liikennöitävässä kunnossa.

Ei kommentteja: