torstaina, elokuuta 19, 2004

Syksyn aattopäiviä


Joskus on päiviä, joiden jälkeen olotila on ummehtunut ja pölyinen, vaikka päivä ei olisi mitenkään poikennut muista. Minulle oikeastaan ainoa toimiva lääke siihen on ulkoilu. Muuten pölypallot pöhistyvät seuraavaan päivään asti.

Polvi ei ole oikeastaan koko kesänä ollut hyvä. Siispä valinta oli luistimet ja sauvat. Saman valinnan tehneitä oli liikenteessä paljon. Kesän jälkeistä yleistä innostusta vai lähestyvän syksyn ja lajikauden päättymisen tiedostamista? Naapurin Jussikin rullaili vastaan pian Konhon rautatiesillan jälkeen. Tavaraa tuli Valkeakoskelta. Kamera olisi voinut olla matkakumppanina.

Illalla puoli yhdeksän aikoihin hämärän jo aistii.

Koululaisena elokuu harvoin tuntui enää kesältä. Jossakin vaiheessa myöhemmin se oli paras kesäkuukausi. Kesälomaa saattoi olla kuun kymmenkunta viimeistä päivää. Sittemmin, osin työnkin puolesta, olen palannut lähemmäs koululaisaikoja.

Ei kommentteja: