sunnuntaina, heinäkuuta 25, 2004

Rautatielinkkejä

Rautatietilasto kuului aikanaan Suomen Viralliseen Tilastoon osana nro XX. Erityisesti toista maailmansotaa edeltävän ajan osalta se on yhdessä rautatiehallituksen vuotuisten toimintakertomuksen kanssa erinomainen lähdeteos rautatiehistoriaan liittyvien kysymysten tutkimiseen.


Jo pitkään rautatietilasto on ollut vanhaan aikaan verrattuna paitsi ulkoasultaan mitä tyylikkäin myös asiasisällöltään mitä vaatimattomin julkaisu. Kesän aikana on viimeisin versio ilmestynyt halukkaiden ladattavaksi verkosta (PDF-tiedosto, 545 kB).


vaunut.org on jo pitkään kuulunut rautatieharrastuksen ykköspaikkoihin tiedon valtatiellä. veturit.org on samankaltainen hieno palvelu.

Ei kommentteja: