keskiviikkona, maaliskuuta 10, 2004

Byrokratiaa


Jotkut sotaväen käyneet väittävät paikan olevan byrokratian linnake. He eivät ole vielä joutuneet törmäämään kylmään todellisuuteen. Yhtiöittämisen ja kilpailuttamisen hieman ruostuttamanakin rautavaltio jaksaa pitää kiinni vanhoista kunnon perinteistä, niistä joissa kaikki toiminta on ohjesäännöin ohjattua ja muun muassa ohjesääntöjen mukaiset viralliset nimi- ja asiasanalyhenteet muodostetaan lyhentämällä sana alusta, lopusta, keskeltä tai muusta sopivasta paikasta.

Oletetaan, että erästä muinoin mitä merkittävintä ja sittemmin hiljentynyttä rautatieasemaa ollaan rautavaltion toimesta tyhjentämässä irtaimistosta. Ehkä tarkoituksena on houkutella sinne vuokralaisia tarjoamalla ainakin pintapuolisesti siistittyjä tiloja.

Oletetaan myös, että aikanaan on eri osapuolten kesken virallisluonteisesti sovittu, että rautavaltion tarpeettomaksi käynyt omaisuus siirtyy automaattisesti valtakunnallisen erikoismuseon (tuolloin ko. museolla ei ollut vielä tuota statusta, mutta se oli leimallisesti VR:n "oma" museo) omistukseen, joka voi lainata, deponoida tai muulla tavoin jakaa sitä muille alan museoille, jos halua ja tarvetta ilmenee. Käytäntö on toiminut hyvin.

Nyt tämän valtakunnallisen erikoismuseon johtaja ystävällisesti tarjoaa tyhjennettävältä rautatieasemalta muutamia historiallisesti kiinnostavia kalusteita paikalliseen kiskoliikennealan museoon esimerkiksi deponointisopimuksella. Ehdotus on täysin puolitoista vuosikymmentä sitten sovitun käytännön mukainen. Käytännön järjestelyistä pyydetään sopimaan paikallisen asemapäällikön kanssa.

Asiasta sopiminen ei olekaan aivan helppoa. Tutun henkilön kanssa keskustelu hoituu hyvin, mutta kyseessä olevien kalusteiden hallinnan ilmoitetaan kuuluvan VR-konsernille eikä Rautatiemuseolle. Pyydetään ottamaan yhteyttä Tampereelle.

Uusi puhelinkeskustelu sujuu sekin miellyttävissä merkeissä ja saattaa tietoon mielenkiintoisia asioita aseman tyhjennysprojektista, mutta muun muassa myös sen seikan, että ne tavarat, jotka pakettiauto ehti hakemaan Hyvinkäälle siirtyivät de facto Suomen Rautatiemuseon hallintaan. Sen sijaan ne, jotka jätettiin paikan päälle tarjottavaksi paikalliselle museolle ovat edelleen konsernin suorassa hallinnassa, eikä niille sopisi tehdä toistaiseksi mitään (ja jotta asia ei olisi liian helppoa, puhumme molemmat hieman väärin termein, keskustelukumppanini "Yhtymästä" ja minä "Osakeyhtiöstä", joilla molemmilla on ollut tai on edelleen asemansa organisaatiossa, mutta jotka eivät tässä yhteydessä ole asioiden oikeita nimiä). Lopuksi molempien osapuolten kalenterista löytyy aika neuvottelutuokiolle paikan päällä.

Hieman piruillen mietin, kenen hallintaan olisi siirtynyt käsittämättömän kaunis Billnäsin kirjoituspöytä (se ei-rulokantinen malli), jos se de facto olisi siirretty vaikkapa pari viikkoa sitten asemalla olleen kokouksen yhteydessä paikkaan x. Hyi, ei tuollaisia saa edes ajatella!

Veikkaan, että seuraava askel tässä eri osapuolille hieman odottamattomassa byrokraattisessa kuviossa on luonteeltaan ystävällishenkinen, mutta menettelytapaan olennaisesti kuuluva "arvovaltakiista" siitä kuka loppujen lopuksi voi tarjota kyseisiä kalusteita paikalliseen museoon. Kiistan ratkaisu löytyy jossakin vaiheessa joko olemassaolevista säännöksistä tai sellaisten pohjalta tehtävästä sopimuksesta.

Lopuksi voi todeta, että byrokraattisella menettelytavalla on omat kiistämättömät etunsa. Asioita ei saa hoidettua "yhdellä luukulla", mutta monimutkaisemman asioiden käsittelyprosessin kautta rakentuu loppuratkaisu, joka todennäköisesti on eri intressipiirien kannalta tarkoituksenmukainen, tyydyttävä ja säännösten mukaan oikeellinen. Jos päätösvalta olisi delegoitu "yhdelle luukulle" eli monessa tilanteessa nimenomaan asiakasrajapintaan, saattaisivat loppuratkaisut perustua mielivaltaan enemmän kuin byrokraattisessa menettelytavassa on mahdollista. Virkavaltaisuus on itse asiassa mielivaltaisuuden paras rajoittaja, mikä tosiseikka hämärtyy käytettäessä byrokratia-termiä kirosanana irrallaan varsinaisesta asiayhteydestään.

Kappas. Tajusin juuri tulleeni puhelinkeskustelujen yhteydessä lupautuneeksi kaivamaan erinäisiä rakennusteknisiä tietoja rautatiealueen suojelusuunnitelmaa varten. Nämä taitavat kyllä löytyä papereita lukemalla. Ei tarvitse lähteä kerjäämään laseretäisyysmittaria lainaksi tai suorittaa muutakaan rautatiearkeologista tai muutakaan empiiristä tutkimustyötä.

Ei kommentteja: