sunnuntaina, tammikuuta 04, 2004

Latujarmo


Latujarmo on yleensä 40-50-vuotias innokas hiihtäjä. Hän on hieman nuorempana hiihtänyt ehkä kilpaakin jollain tasolla. Nykyään hän saattaa toimia urheiluseuran juniorivalmentajana tai muuna toimihenkilönä. Ainakin hän käy ladulla edelleen aktiivisesti.

Latujarmon hiihtovälineet ovat viimeisen päälle. Tuoteuutuudet kiinnostavat häntä, ja niitä kokeillaan ahkerasti. Niitä myös vertaillaan Latujorman ja muiden hiihtokumppaneiden kanssa.

Latujarmolle, Latujormalle ja heidän kavereilleen tyypillistä on hiihtää kierros kuntorataa kiitettävää vauhtia. Usein Latujarmo hiihtää perinteistä ja Latujorma luistelee vieressä, tai toisinpäin, jolloin hiihtouran tila leveyssuunnassa tulee tehokkaasti käytetyksi. Samalla on myös mukava ihmetellä "mikä perkele on, kun Startexin liila ei luista, ei sitten millään".

Aina, kun Latujarmo ja Latujorma saavat kierroksensa hiihdettyä, he seisahtuvat kuntoradan lähtöpisteeseen muutamaksi minuutiksi parantamaan hiihtokeliä ja ihmettelemään "mikä perkele on, kun Tervakymppi ei pidä, ei sitten millään ". Tällä välin heidän ohittamansa sunnuntaihiihtäjät puolestaan ohittavat seisoskelijat, jotka pian taas säntäävät matkaan. Hetkisen päästä sunnuntaihiihtäjät jälleen kuulevat takaansa lähestyvät reippaat miesäänet ja rattoisan rupattelun: "mikä perkele on, kun..."

Keli oli sunnuntaihiihtäjälle tänään parempi kuin eilen. Tosin lunta kaivattaisiin hieman lisää. Latujarmot, Latujormat ja lukuisat hitaammat kiiruhtajat ovat kuluttaneet latu-uran paikoin jäähän saakka. Niissä kohdin ei pidä, ei perkele sitten millään.

Rutiineita rutiinien vuoksi


Urheiluseurat toteuttavat käytännön ydintoimintaansa Latujarmojen, Jatujormien ja kumppaneiden luotsaamina. Välttämättömät hallinto- ja varainhankintaorganisaatiot toimivat, mutta ne toimivat taustalla.

On myös yhdistystoimintaa, jonka ydintoiminto tuntuu olevan yhdistystoiminnan pyörittäminen. Yhdistys on jähmettynyt kokoustenpito-organisaatioksi. Säännöt on joskus vuosikymmenten takaisella kansanliikkeiden kultakaudella laadittu tai muuten vain takavuosina totuttu aivan toisen suuruusluokan toimintaa varten syntyneisiin käytäntöihin. Näissä yhdistyksissä entuudestaankin vähäisten aktiivien aika ja innostus kuluu muodollisiin yhdistysrutiineihin, suunnitteluun suunnittelun vuoksi ja tiedottamiseen tiedottamisen vuoksi. Varsinaisen toiminnan järjestämiseen ei riitä enää motivaatiota. Ihmetellään, miksi näinkään hieno asia ei houkuttele uutta nuorta verta mukaan. Kuka haluaa yhdistykseen, jonka tärkein toimintamuoto on kokousten pitäminen?

Jotkut vanhat yhdistysaktiivit sanovat kokousten pitämisen olevan merkki vireästä toiminnasta. Se pitää paikkansa silloin ja vain silloin, kun kokousten pito muodostaa vain osan - mielellään pienen - kokonaistoiminnasta. Kuolevan yhdistystoiminnan merkki on mielestäni se, että vähäistäkin käytännön toimintoa varten pidetään suunnittelukokous tai useampi tai perustetaan työryhmä, joka kokoontuu suunnittelemaan, suunnittelemaan ja taas kerran suunnittelemaan. Onko enää aikaa ja tilaa konkreettiselle toteuttamiselle? Huomattava on myös, että konkreettista toimintaidean toteuttamista vain harvan yhdistyksen näkökulmasta voi katsoa olevan tiedotteen tai web-sivuston laatiminen. Kansanvalistukseen tai mielipiteenmuokkauskeen tähtääviä liikkeitä lukuunottamatta tiedottaminenkin on vain välineellistä toimintaa.

Vapaaehtoistoimintaan kuuluu avoin valmistelu ja yhteinen päätöksenteko ja sopiminen. Nämä olisi haluttaessa mahdollista hoitaa hyvin vaatimattomilla muodollisuuksilla.

Tammikuun saapuva posti tullee jäsenmaksukirjeiden muodossa muistuttamaan, että olen mukana ehkä turhankin monessa yhdistyksessä, käytännön toimijana tosin vain harvassa. Rautatiemuseotoiminta on näistä ainoita, jossa ei ole havaittavissa edellä mainittuja byrokratisoitumisen kautta kuolevan toiminnan ensioireita.

Tiedän, sanan "yhdistystoiminta" voisi edellä sanotussa korvata useankin eri ammattialan nimellä. Se ei ole pelkästään harmillista vaan yhteiskunnan kannalta huolestuttavaa.

Ei kommentteja: