keskiviikkona, joulukuuta 10, 2003

Interblogismia tuelta


Jukka Melaranta on esittänyt parannusehdotuksia weblogien listaan. Ajatus eri sarjoista on esittäjänsä tapaan reilun tuntuinen: eiväthän NHL-miehetkään pelaa samassa kaukalossa puulaakimiesten kanssa. Omasta puolestani en silti kannattaisi erisarjalaisuutta. Verkkopäiväkirjailu on kaikkea muuta kuin vakava asia. Täällä ei jaeta suurta mainetta ja kunniaa, kuten NHL:ssä eikä edes pientä sellaista, kuten puulaakipeleissä. Onko sijoituksilla kirjoittajalle itselleen loppujen lopuksi miten paljon merkitystä, koska loppujen lopuksi melko harva tuntuu käyttävän weblogiaan jonkin aatteen julistamiseen kansanjoukoille?

Oma töherrykseni on lyhyen olemassaolonsa ajan sijainnut kaukana sadan tuolta puolen alkavassa hämärässä, mikä sopii minulle hyvin. Massaan on helppo sulautua, ja omien tekstien tasonkin suhteen voi olla melko huoleton. Luulisin nimittäin, että kärkipään sijoitus ainakin jollakin tavalla piiskaa kirjoittajaansa pitämään yllä tietynlaista laatua.

Pieni verkkopäiväkirjailija voi Sakkeuksen tapaan aina nousta puuhun ja katsella maailmaa sieltä. Kävijälaskurin mukaan minä nousin Benrope Virtasen leveiltä hartioilta hetkiseksi käkkärämäntyyn tultuani eilen omia höpistessäni höpisseeksi ohi suuni. Tänään tässä weblogissa on käynyt jo satakunta kävijää, joista leijonanosa Benropen linkin kautta. Kiitos B :-) Nyt tiedämme siis myös, että ikuista kahvitaukoa vietetään yrityksessä nimeltä Firma Oy. Pikkuhiljaa ovat täten selviämässä myös Lauran, Mean ja varsin ovelasti ei-anonyymina Janne Toivoniemenä esiintyvän henkilön todelliset inkarnaatiot. Veikkaan Meaa Lennart Nilkeniksi, Lauraa Reino Murikaksi ja Jannea neiti Jantuseksi. Vai meninkö liian helppoon?

Aloittamallani tiellä jatkaakseni ja Maalaisen kanssa samassa rintamalinjassa edeten tulen seuraavaksi paljastamaan, kuka on Kysyn vaan -verkkopäiväkirjan ylläpitäjä, mutta aivan vielä aika ei ole siihen kypsä. Kommst du, Harry!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Etsitkö yritystalousta, Tai joululaina henkilökohtaisia lainoja, kiinnityksiä, autoa
lainat, opintolainat, velkojen konsolidointi lainat, vakuudettomat lainat, riski
pääoma jne. ... Olet oikeassa paikassa
Laina ratkaisuja! Olen yksityinen lainanantaja, joka lainaa
Yksilöt ja yritykset alhaisella korolla ja edullinen
Korko 3%. Ota yhteyttä sähköpostitse: powerfinance7@gmail.com

LAINAN HAKEMUSLOMAKE
**********************
Koko nimesi:
Maa / State:
Lainan määrä:
Kesto
Puhelin:
Kuukausitulot:
Ammatti:

Odotetaan nopeaa vastaustasi.
Allah siunatkoon sinua.
IBRAHIM MUSA
Power Financial Service Pvt.
Ota yhteyttä osoitteeseen powerfinance7@gmail.com
WhatsApp-numero +919717357946