tiistaina, joulukuuta 09, 2003

Harhailevia ajatuksia


Työpäivä venähti tänäänkin syyslukukauden arvosanojen syöttöpuuhissa. Arvioinnit ovat toki jo tässä vaiheessa muutamaa rästisuoritusta vaille valmiina Excel-taulukoissaan, mutta niiden syöttäminen opiskelijahallintaohjelmaan on melko hidasta. Tästä OK-nimisestä ohjelmasta saadaan tulostettua helposti todistuksen ja sinne voidaan arkistoida monenlaista tietoa, mutta tiedon syöttäjän kannalta työkalu ei ole kovin pitkälle mietitty. Varsinkin aikuisten ammatilliseen koulutukseen soveltuvia opiskelijahallintaohjelmia on markkinoilla vähän. Silloin, kun tämä valittiin, tarjokkaita oli kaksi ja tämä taisi olla kahdesta huonosta parempi. Markkinat eivät ole kovin suuret kehitystyön kustannuksia ajatellen, joten tuskin tarjontaa edelleenkään on kovin paljon. Tärkein piirre, mitä ohjelmassa kaipaisin, olisi käyttöliittymän räätälöitävyys. Siitä tulisi voida piilottaa tarpeettomat vaihtoehdot valikoista, tarpeettomat syöttöruudut ja muut vastaavat, jolloin lomakkeen monimutkainen ulkoasu selkeytyisi ja työ helpottuisi. Ohjelman ideologia lienee tarjota kaikille käyttäjille kaikkea mahdollista. Itse toteuttamissani koulutuksissa tarvitsen vajaata kolmasosaa yhdellä syöttölomakkeella olevista vaihtoehdoista ja syöttökentistä.

Työpäivän jälkeen oli vielä hetkinen atk-tukea vapaaehtoistyönä. Sen verran historiaakin tuli harrastettua, että yksi uskollinen työjuhta sai kaksinkertaisen muistikapasiteetin vanhoilla kunnon SIMM-moduuleilla. Seitsemän tai vielä viisikin vuotta sitten nykyisin varastossa oleva muutoin viallisista laitteista purettujen 72-pinnisten SIMM-moduulien hylkykasa olisi saanut veden yhden jos toisenkin kielelle. Nyt se on lähinnä romua. Suurikapasiteettiset moduulit tekisivät vielä kauppansa, mutta neljän tai kahdeksan megatavun moduuleita monet edelleen ehjät laitteet lienevät muutoinkin pullollaan.

Harhailevien ajatusten aiheuttamia hajakysymyksiä:

Miksi kiintolevyä ei viitsitä kiinnittää ruuveilla kuin siltä "helpommalta" puolelta? Kyseinen komponentti kun ei ole niin haavoittumaton kuin miltä kovapintainen ulkokuori saattaa näyttää. Pieni hetken kestävä konkreettinen vaivannäkö voi pidentää levyn käyttöikää ja ajan myötä säästää tiedostoja, harmia ja euroja.

Miksi mielipiteen ilmaisijat, jotka epäilemättä uskovat ajatuksiinsa, haluavat piiloutua naamioiden taakse? Eikö omaa asiaa pitäisi ajaa mieluummin pystypäin ylpeänä kuin piiloutuneena kommandopipoihin tai huiveihin? Tarvetta kun ei rauhanomaisessa demokraattisessa yhteiskunnassamme sentään ole häivetekniikalle hallituksen tarkka-ampujia vastaan. Teatraaliset, suuren maailman tapahtumista muistuttavat elkeet voidaan kokea vieraiksi, jopa uhkaaviksi, ja ne voivat karkottaa potentiaalista kannattajakuntaakin.

Onko B. Virtasen oikea etunimi Benrope?

Ei kommentteja: