perjantaina, joulukuuta 05, 2003

Asiallista kehittämistoimintaa puolisokeana


Eilisessä kirjoituksessani vähättelin visuaalisuuden merkitystä. Tänään tuli muistutus siitä, että käytännön elämässä näköaisti on kuitenkin varsin tärkeä. Aikaisin aamulla lähtiessäni asemalle otin epähuomiossa puolisoni silmälasit. Ihmettelin huonoa näkyvyyttä ja lasien kiristämistä ohimoilla, mutta laitoin asiat sumuisen ilman ja baskerin huonosti säädetyn nauhan tiliin. Kun sitten yritin korjata päähinettä paremmin eikä sekään auttanut, huomasin, että mukaan oli tullut totuttua naisellisemmat lasit. Jouduin herättämään kullan soittamalla, tarvitseeko hän lasejaan tänään, ja kun ei sanonut välttämättä tarvitsevansa, ehdin junaan, mihin oli aikomus. Vahvuuksiltaan täysin sopimattomista vaihtuneista laseista ei ollut kummallekaan päivän aikana iloa.

Päivä meni Helsingissä puolisokeana. Ammattienedistämislaitoksella tutkailtiin Ammattitutkintoaineiston laadunvarmistusprojektin nimissä koekäyttöön valmistunutta tietokone-elektroniikan näyttötehtävää, jossa piti rakentaa testauslaite, jolla PC:n virtalähteen jännitteitä voidaan mitata kytkemättä virtalähdettä emolevyyn. Ensimmäiset koekäyttäjät, Hämeenkyrön ammattikoululaiset, olivat rakentaneet testiversionsa näyttämään pommilta. Asetyleenin, hapen ja maitopurkkien lievä perillinen ammattikoululaishuumorin kukkasissa. Kuva herätti huvittuneisuutta.

Ammattienedistämislaitoksen seutu Malminkartanolla Vantaankosken radan seisakkeelta päin kävellessä on jokseenkin oudon tuntuinen niinä aikoina, kun siellä tulee itse liikuttua. Lähes steriilin siisti lähiömaisema on aina hiljainen. Kerrostalojen leikkipuistossa en oikeastaan koskaan ole nähnyt lapsia. Oppilaitoskin on omanlaisensa ammattikoulu. Linjakas ja moderni tunnelma kuin jossakin kongressikeskuksessa. Ei siinä mitään, mutta siitä en oikein pidä, että asiakaspalveluhenkilöstön yhtenä rekrytointikriteerinä näyttäisi olevan sukupuoli ja ulkonäkö. Tottakai nykyiset työntekijät hoitavat tehtävänsä erinomaisesti, mutta aivan varmasti samaan kykenisivät myös vähemmän missikisakandidaatteja muistuttavat vastaavasti koulutetut ihmiset. Inhimillisessä kauneudessa ei toki ole mitään pahaa - päinvastoin - mutta yritys tai laitos, joka esittäytyy ulkopuoliselle vahvasti siihen tukeutuen, antaa arvomaailmastaan mielestäni hieman kyseenalaisen kuvan. Olisi sitten edes muutamia miespuolisia samoissa tehtävissä.

Uusia tehtäväaiheita kehiteltiin alkuvuoden mahdollisen joutoajan eliminoimiseksi. Minulle osui jotakin, missä saisi esiintyä nuo mainiot Lanin veljekset Vee ja Tuplawee.

Näyttötehtävien laatiminen sellaiseen kuntoon, että niitä kehtaa antaa vieraille testattavaksi, vaatii jonkin verran työtä. Toisinaan varsin hauskan ideoimisen ja kokeilemisen lisäksi myös kuivahkoa kirjoitustyötä ja erilaisten säännösten tutkimista sen varmistamiseksi, että tehtävä vastaa Opetushallituksen vahvistamia tutkinnon perusteita sekä sähköturvallisuus- ja muita määräyksiä.

Vaivan vastineeksi hyväksytty tehtävä tuottaa hyötyä paitsi tekijälleen, erityisesti maan ammatilliselle tutkintojärjestelmälle. Keskitetty, testatuista ja laadultaan varmistetuista, tasoltaan yhdenvertaisista tehtävistä koostuva tehtäväpankki on eräs edellytys sille, että toisen asteen ammatillisten tutkintojen arvostus saataisiin nousemaan niille kuuluvalle tasolle, vähintään samalle tasolle ylioppilastutkinnon kanssa. Tuollainen on sitä ammatillisen koulutuksen kehittämistä, josta en valita yhtään, vaikka muutoin minulla onkin paha tapa nurista aiheesta ja sen vierestä.

Tekijälleen hyväksytty tehtävä tuottaa kukkarontäytettä vähän yli puolella kiloeurolla. Jos joku atk-alalla toimiva (ei missään tapauksessa tarvitse olla tekemisissä opetustoiminnan kanssa) olisi kiinnostunut jakamaan osaamistaan tässä muodossa, porukkaan mahtuu aina mukaan.

Työpäivä päättyi myöhäiseen lounaaseen erinomaisessa kasvisravintolassa. Nimittäin Ammattienedistämislaitoksen ruokalassa kasvislinjasto on melkoisen hulppea. Niin muutkin linjat ovat.

Pyhästä Birgitasta ja tupakoivasta pyhimysveistoksesta


Heikosta näkyväisyydestä huolimatta päätin käväistä vielä keskemmällä kylää ennen kotiin lähtöä, vaikka ounastelin edessä olevan kaksoispyhän pakkaavan ihmisiä kaduille tiheään. Lueskeltuani ihastuksella sivistyneiden ihmisten kotikirjastoista ja kirjahankinnoista, tajusin jokin aika sitten häpeäkseni, että vuoteen en ole täydentänyt muutoinkin kapeaa ja matalaa kommuunimme kirjahyllyä yhdelläkään niteellä. Vaikka verkko- ja yleensä sähköinen julkaiseminen on yhä laajempaa, kirja on aina kirja. Ystävällinen käyttöliittymä ja laaja tietokanta kätevästi samassa mobiilissa paketissa. Vaikka on tyhmää kiintyä materiaan, antaa kirjan muodossa oleva informaatio itsestään pysyvämmän ja siten - mahdollisesti myös täysin virheellisesti, se myönnettäköön - arvokkaamman vaikutelman kuin sähkön katketessa ruudulta katoava web-sivu.

Kirkkokatu tuntui kuuluvan niihin ydinkeskustan katuihin, joita ihmisvilinä ei ollut vallannut. Sieltä pienehköstä viehättävästä kirjakaupasta tarttui mukaan pari opusta, jotka eivät jää pelkäksi hyllyn täytteeksi.

Kun kävelin yliopiston kirjastoa kohti, portaiden vieressä seisoi puusta veistetty naishahmoa esittävä veistos. Kontrapostoasennosta (keskiajan ihanteisiin kuului, että veistoksen arvoiseksi päätyneen naisen piti mielellään näyttää edes asentonsa puolesta raskaana olevalta, mikä on varsin erikoista ajatellen alkukirkon legendojen neitsytpyhimyksiä) ja alaspäin armeliaasti ojentuvasta kädestä päättelin sen olevan katolisen kirkon aikainen pyhimyksenkuva. Tai paremminkin hiljattain tehty rekonstruktio sellaisesta, tuo näytti olevan vielä tuoretta, maalaamatonta puuta. Lieneekö kirjastossa joku mielenkiintoinen näyttely, ajattelin.

Yhtäkkiä veistos nosti alaspäin osoittaneen kätensä, veti sen huulilleen ja kohta henkäisi savupölläyksen viileään ilmaan. Olin vähällä nauraa ääneen. Pitkään vaaleanruskeaan talvitakkiin pukeutunut nainen oli tupakoidessaan seissyt liikkumatta hyvän tovin. Ja ne silmälasit...

Hetken mielijohteesta poikkesin kirjastoon. Se on aina hyvin levollinen paikka, yhtä hyvin kuuman kesäpäivän viileä keidas kuin viileän talvi-iltapäivän lämpöinen valo. Vanha lukusali kaikessa arkaaisessa komeudessaan on kunnioitettava. Siellä, jos missä tässä maassa tuntee kokevansa ympärillä vallitsevan vanhan sivistyksen hengen. Vaikka tuskin koskaan sieltä varsinaisesti etsinkään mitään teosta, minulla on tapana paikalla harvakseltaan poiketessani istahtaa hetkeksi lukupaikalle - tilaa tuntuu olevan aina hyvin - ja ottaa lähes summittaisesti joku mielenkiintoiselta näyttävä vanha kirja käteen. Joskus sitä tulee vain selailtua ylimalkaisesti, joskus taas teksti alkaa viedä mukanaan, ja istumaan saattaa unohtua jopa tunneiksi. Tällä kertaa selailtavana oli 1840-luvulla painettu Saksan keskiajan lähdekokoelman osa. Arvokkaan näköinen opus, joka olisi edellyttänyt hyvää keskiajan latinan taitoa, mutta oli visuaalisenakin (sic!) nautittavaa katseltavaa. WLANit, palomuurit, reitittimet ja muu nykyajan hömppä ;-) kaikkosivat tehokkaasti mielestä. Puhutaanko tuossa Henrikistä, herttuasta jota kuninkaaksi tultuaan alettiin kutsua Linnustajaksi ja joka nahisteli kovasti unkarilaisten kanssa? Yhtä hyvin kai siinä voitiin valittaa huonoista tynnyreistä ja maailman yleisestä pahuudesta tai huutaa kostoa kirotuille pakanoille tai melkein mitä tahansa. Sana sieltä, toinen täältä ja harvassa nekin. Hyvin harvassa.

Melkoista sattumaa, mutta uloskäynnin vieressä tupakoinut nainen toimi tietämättään mainoksena Pyhästä Birgitasta kertovalle näyttelylle, joka oli pystytetty kirjaston alakerran galleriatilaan. Ruotsalaisesta vuosina 1303-1373 eläneestä uskonnollisten näkyjensä ansiosta vuonna 1391 kanonisoidusta Birgitasta tehtiin juuri ennen vuosituhannen vaihdetta Euroopan suojeluspyhimys. Nyt on sitten katolinen Eurooppa ruotsalaisen naisvaltikan alla. Mahtaa Kustaa II Aadolfia kismittää siellä jossakin, kun katolilainen teki sen, mikä Kustaa Aadolfilta jäi kesken ;-) Olihan sentään maannainen.

En missään tapauksessa vierasta uskontoa, mutta näihin näkyjen näkijöihin, kielillä puhujiin ja vastaaviin persooniin suhtaudun hieman kriittisesti. Lieneekö Birgitan näkyjen kanssa mitään tekemistä sillä, että hänen kerrotaan olleen nykytermillä ilmaistuna melko vakavasti dysfaattinen ja saaneen ensimmäisen sanan suustaan vasta kolmivuotiaana. Aikuisena mukaan kuvaan tulivat edelleen nykytermein ilmaistuna syömishäiriöt. Birgitan ystävät olivat vuoroin huolestuneita siitä, kun rouva ei syönyt mitään ja vuoroin paheksuen hämmästelivät tämän mässäilyä.

Vankan uskonsa johtamana Birgitta varmasti pyrki pohjimmiltaan pyyteettömään hyvään, mutta tahtoen tai tahtomattaan hän käytteli melkoista poliittistakin valtaa. Hän innosti kuningas Maunun ristiretkelle Novgorodia vastaan saksalaisten värvättyjen joukkojen tuella. Tiedetäänhän se, miten käy, kun vastaan tulevat kuulut Karjalan männiköt. Birgitan selitys lienee eräästä myöhemmästäkin historiallisesta jälkiviisaudesta tuttu: kyllähän me muuten, mutta kun ne saksalaiset pilasivat...

Miehensä kuoleman 1349 jälkeen Birgitta muutti Roomaan, josta käsin teki pyhiinvaellusmatkoja Jerusalemiin saakka ja muutoinkin vietti varsin uskonnollista, mutta epäpoliittisempaa elämää kuin kotimaassaan.

Ei kommentteja: