tiistaina, marraskuuta 11, 2003

Vain harmaata arkipäivää


Työjärjestelyjen vuoksi sain itselleni tänään vapaapäivän. Työmaalla olisi toki erilaista tekemistä, vaikka opetustöitä ei juuri nyt olekaan. Katsoin muiden asioiden sujuvuuden kannata paremmaksi pitää tänään vapaata.

Tilanne on alkanut näyttää nyt siltä, että olemme onnellisia kissanomistajia. Pitkän pohdinnan jälkeen tämän nimeksi tuli Vilma. Aamulla käytimme kissan lääkärintarkastuksessa ja rokotuksessa. Kaunis ja hämmästyttävän ihmisrakas ja hyvätapainen kissaneiti ihastutti lääkäriaseman henkilökuntaa. Löytökissaksi sitä on monen ollut vaikea uskoa. Kisu ei juuri hätkähtänyt edes kankkuun annetusta rokotuksesta. Terve kissa, oli eläinlääkärin lausunto. Kuukauden päästä käydään uusintakäynnillä muiden rokotusten merkeissä.

Päivä on kulunut yrityksissä selvittää itselleen rajapintoja, abstrakteja luokkia ja muuta mukavaa. Olio-ohjelmoinnin ja yleensäkään Javan kanssa oikeastaan koskaan aikaisemmin tekemisissä olemattomana nuo ovat tällaiselle yksinkertaiselle kansanmiehelle kaikkea muuta kuin yksinkertaisia asioita. Illaksi pitäisi mennä taas Tampereella hakemaan asiasta lisäoppia.

Sitä ennen täytyy pistäytyä kaupungintalolla veturitallin vesitornin kunnostusprojektin ohjausryhmän kokouksessa. EU-rahoituksella hoidettavat hankkeet ovat melkoisia byrokratian pesäkkeitä. Näissä hankkeissa toimiville on tärkeää välillä zoomata katsettaan metsään puiden sijasta. Hankkeen varsinainen tarkoitus kun voi joskus hämärtyä hallinnollisten kuvioiden alle. Tämän joudun sanomaan erityisesti itselleni niin tässä museohankkeessa kuin muutamissa ansiotyöhönikin liittyvissä projekteissa.

Ei kommentteja: