perjantaina, marraskuuta 21, 2003

Pienistä asioista tulee hyvä mieli


Aamu oli harvinaisen ankea kolmen tunnin yöunien jälkeen. Eikä unet vienyt asiakaan mikään miellyttävä ollut.

Töissä päivä valkeni. Hassua, miten voi tulla hyvä mieli niin pienestä asiasta kuin rakennustekniikan ammattilaisten käyttämän laseretäisyysmittarin kokeiltavaksi saamisesta. Se oli kaikessa tarkoituksenmukaisuudessaan hieno laite. Leica merkiltään.

Illansuussa selatussa päivän Hämeen Sanomissa oli pikku-uutinen, joka olisi voinut olla vaikka radiohupailusta. Siinä kerrottiin, miten Lahdessa joulunavaus suoritetaan tulevana lauantaina pudottamalla kolme Itämään tietäjää lentokoneesta (toki laskuvarjoin). Homman oli junaillut keskustaisäntä Pokko Lemminkäinen (vaikka nimi ei taidakaan tulla minkään alueen GT-kartasta, kuulostaa se hyvin alivaltiosihteerimäiseltä :-)

Tässäkin kylässä toteutetaan joulunavaustapahtuma huomenna. Jotta myös rautatieasemalla olisi vähän lisävaloa, kävin lainaamassa veturitallilta sähköistetyn vaihteenasetin m/1922:n lyhdyn ja Hanomag-höyrysäiliöveturin lyhdyn. Kyseinen vaihteenasetin, joka itsenäisyyden ajan alkuvuosina vähitellen korvasi vanhan "pääskysenpyrstön", on mielestäni hyvin kaunis esine. Höyrysäiliöveturi puolestaan on hyvin mielenkiintoinen tekninen innovaatio. Valo ei heti syttynyt, vaikka tallilla kokeillessa nuo vielä paloivat iloisesti. Syy osoittautui niin yksinkertaiseksi kuin yhden sulaketaulun palaneeksi 10 ampeerin sulakkeeksi. Asemalla ei ollut enää työväkeä, joten matka lähimarkettiin vaadittiin.

Moni päätien varrella sijaitseva kauppaliike oli somistanut näyteikkunansa joulutunnelmiin. Periaatteesta en laittanut joulukoristeita rautatieaseman vitriiniin vielä näin vanhan kirkkovuoden puolella. Lämpimät valot riittäkööt.

Ei kommentteja: